Saunatohtori Oy

Saunatohtori on sauna- ja kylpyhuoneremonttien vaivaton kumppani

Haluamme tarjota remontointiin palvelukokonaisuuden, jonka jokainen osa-alue on toteutettu asiakasta ajatellen. Olemme panostaneet muun muassa siihen, että asiakkaalla on mahdollisuus nähdä kylpytilat kuvina jo ennen toteutusta. Meiltä saat toteutuksen kokonaispakettina, ilman turhia välikäsiä.

4.5
Perustuu 57 arvosteluun
google

Saunaremontti oli nopeasti toteutettu ja laadukas työnjälki. Kyseessä oli pieni kerrostalon sauna.

google

Meillä tehtiin kylpyhuoneremontti, ja samalla vaihdettiin saunan lauteet. Voin erittäin lämpimästi suositella Saunatohtoria. Avaimet käteen toteutuksella saimme toivomamme kokonaisuuden, joka oli laadukkaasti toteutettu ja juuri sellainen kun luvattiin. Aikataulut pitivät ja itse asiassa urakka valmistui lähes viikkoa etuajassa. Erityiskiitos tästä asentajalle, joka siis toimi alusta loppuun asti urakassa, oli äärimmäisen tunnollinen ja työssään tarkka, siisti ja ajatteli aina asiakkaan etua, en ole yhtä hyvään asentajaan törmännyt. Sähkö ja lvi-työt saatin sovitettua aina sopiviin väleihin ja homma tuntui alusta asti etenevän selkeänä prosessina, asiakkaalla oli tunne että homma on hallussa ja taloyhtiön puolelta oltiin myös tyytyväisiä. Hinnan osalta selkeästi erästä kilpailevaa yritystä edullisempi. Toki avaimet käteen toteutuksella on aina oma hintansa. Yllätyksiä ei juurikaan tullut ja muutamiin pikkuasioihin löytyi hetkessä kompromissi. Ei ollut myöskään niin pientä asiaa etteikö siihen olisi vastattu spostilla tai soiteltu perään.

Matti Hissa 15.12.2025
google

Remonttimme kokoluokka suuri. Kokemuksemme Saunatohtorista ovat hyvät. Kokonaisvaltainen projektin toteutus oli helppoa asiakkaan kannalta. Suunnittelusta loppuluovutukseen saakka. Remontin eri vaiheiden toteutus ja aikatauluttaminen tapahtui kaikki Saunatohtorin kautta. Budjetti piti ja oli linjassaan huomioiden matkan varrella tulleet "yllätykset", muutos pyynnöt/toiveet sekä muut muuttuja. Muutamat reklamoidut yksityiskohdat hoituivat kohtuullisella aikataululla. Työn laatu on Erinomaista, olemme tyytyväisiä lopputulokseen.

google

Erittäin nopea vaste yhteydenottooni ja sen jälkeen kaikki pelasi todella hienosti - itse purku ja uuden asennus toteutettiin juuri sovitusti ja työnjälki oli viimeisen päälle. Kaikin puolin suositeltava toimittaja.

google

Loistava lopputulos aikataulussaan....

google

Kodinhoitohuoneen, suihkutilan ja saunan remontti valmistui kesäkuussa 2025. Suunnitteluvaihe eteni hyvin ja meidän toiveet huomioiden, työnjälki on laadukasta sekä työntekijät ammattimaisia ja mukavia. Käytännöllisen ja spa-tunnelman yhdistelmää lähdettiin hakemaan ja sitä myös saimme✨️🙏🏼 Isot kiitokset erityisesti Jonille ja Timpalle! Tulemme käyttämään Saunatohtorin palveluita jatkossakin, jos tarve tulee 😊👍🏻

google

Saunaremontissa työn laatu oli hyvä. Meillä oli pari erityisempää toivetta saunalle, jotka Saunatohtori pystyi toteuttamaan joustavasti. Toinen tarjouspyyntövaiheessa mukana ollut firma ei näihin toiveisiin pystynyt. Remonttisuunnittelija oli kärsivällinen useiden muutostoiveideni ja tuumaustaukojeni kanssa.

google

Very successful bathroom and sauna renovation. Always a fast response and resolution if ever there was any minor issue. All staff and subcontractors were extremely professional and friendly. Always left the place clean and tidy and the the work was very high quality level

Rob J 13.7.2025
google

Sauna-kylpyhuoneremontti kerrostalokotiimme toteutettiin sopimuksen ja laatuvaatimusten mukaisesti touko-kesäkuun vaihteessa 2025. Kaikkien eri työvaiheiden ammattilaisten työ oli sujuvaa ja mutkatonta asiakkaan näkökulmasta. Kaikki olivat suomalaisia ammattimiehiä, mukavia ja huumorintajuisia. Yhteydenpito puolin ja toisin toimi moitteettomasti. Remontin edistymistä pystyi seuraamaan Talosoftan kautta. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Suomalaista työtä parhaimmillaan, jota mielellään tukee. Sydämelliset kiitokset ihan jokaiselle tiimiläiselle huipputyöstä ja ammattitaidosta! Suosittelemme vahvasti Saunatohtoreita!

google

Olen aivan häikäistynyt upeasta lopputuloksesta! Jo suunnitteluvaiheesta lähtien kaikki sujui niin mallikkaasti kuin vain voi. Yhteydenpito on todella erinomaista. Purku-ukon, sähkömiehen, putkimiehen, asentajan ja valvojan yhteistyö on uskomattoman jouhevaa - yhtään päivää ei mene hukkaan, joka päivä edistytään. Kaikki miehet ovat todellisia ammattilaisia, siistejä ja äärettömän ystävällisiä. Vastaavat asiakkaan hölmöihinkin kysymyksiin. Talosofta -sovelluksesta pystyy seuraamaan remonttinsa vaiheita. Meillä vuoden 1987 sauna ja pesuhuone sai upean uuden ilmeen.

google

Saunatohtori toteutti minulle unelmieni sauna- ja kylpyhuoneremontin. Olin ostanut asuntoni uutena noin 13 vuotta sitten ja sauna oli sellainen perustylsä kerrostalosauna. Kaipasin enemmän tunnelmaa ja viihtyisyyttä. Pyysin tarjouksia useilta toimittajilta ja Saunatohtori osasi parhaiten toteuttaa omat toiveeni ja sain heiltä myös uusia hyviä ideoita. Saunaremontin yhteydessä pesuhuone sai myös kasvojen kohotuksen nykypäivään. Kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti ja lopputulos oli enemmän, kuin osasin odottaa. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön ja asiointiin Saunatohtorin kanssa ja voin suositella heitä lämpimästi!

google

Olimme huipputyytyväisiä Saunatohtorin palveluun. Aikataulut toimivat sovitusti ja se lopputulos… ihan huikean siistiä viimeistelyä. Todellisia ammattilaisia! Tuomakselle vielä erityiskiitos!

google

Kylpyhuone/sauna ja wc remontti -24/-25 taitteessa kartoituskäynnistä toteutukseen toimi todella nopeasti ja hyvin. Asiantunteva ja todella mukava porukka, iso suositus!

google

Olemme erittäin tyytyväisiä sauna- ja kylpyhuoneremontin toteutukseen. Kaikki sujui mutkattomasti suunnittelusta projektin loppuun saakka. Eri ammattilaiset teki sujuvaa yhteistyötä. Toteutus oli suunniteltu siten, että eri työvaiheiden välissä ei ollut turhaa odottelua. Se näkyi tietenkin siinä, että valmista tuli nopeasti. Yhteydenpito ja kommunikointi oli helppoa ja meidät pidettiin hyvin ajantasalla työn etenemisestä. Asiakkaan näkökulmasta tämä oli helppo ja huoleton remontti, ja lopputulos on loistava🤩

google

Saunatohtori teki meille kylpyhuone- ja saunaremontin 2024 syksyllä. Kaikki meni todella hienosti. Kaverit olivat kaikki asiantuntevia ja osaavia, ripeitä ja huolellista. Kaikesta sai ja pystyi keskustelemaan, budjettia pystyi helposti seuraamaan ajantasaisesti ja olemme jälkeen todella tyytyväisiä. Vahva suositus Saunatohtoreille!

google

Teetimme saunan, kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen remontin Saunatohtorilla marraskuussa 2024. Joni myi ja Mairold toteutti. Tämä kokonaisuus toimi erittäin hyvin. Joni oli myyntivaiheessa aktiivinen ja tuki ratkaisujen löytymisessä. Hän kuunteli toiveitamme sekä laatuodotuksiamme ja reagoi niihin toivomallamme tavalla. Hänen kanssaan selkeää ja mukavaa neuvotella. Hän myös vieraili työmaalla remontin aikana eli myyjä kantoi vastuuta myös toteutusvaiheesta. Mairold toteutti remontin itsenäisesti. Yhteistyö hänen kanssaan sujui todella hyvin. Työnjohtajaa emme nähneet työmaalla kertaakaan, mutta ei sille ollut tarvettakaan. Mairold teki työt erittäin hyvällä asenteella ja itsenäisesti. Hänellä on vahva kokemus monenlaisista remonttitöistä. Hänen kantava ajatus on, että hän tekee kuin tekisi itselleen. Esimerkiksi purku- ja vesieristekatselmuksissa työn laatu sai erityiskehut remontin valvojalta. Lopputulos on kaikin puolin erinomainen. Ja aikataulullisesti työ toteutui alle arvioidun ajan. Meiltä vahva suoritus Saunatohtorille.

Pasi Koskela 23.11.2024
google

Alkusyksystä 2024 teetimme kylpyhuone- ja saunaremontin n. 30 vuotta vanhaan rivitalokotiimme. Samalla vaihdettiin myös käyttövesiputket. Koko remonttiin osallistunut porukka oli ammattitaitoista ja mukavaa. Alusta loppuun asti kaikki sujui mutkattomasti ja aikataulussa. Asuimme koko ajan, n. kolme viikkoa kotona eikä remontista aiheutunut haittaa asumisellemme. Työn jälki on erinomaista. Voimme vilpittömästi suositella Saunatohtoria. T. Leila ja Arto Paloheinästä

google

Meille Saunatohtori teki sauna+pesuhuone renontin kesällä 2024. Kaikki meni yliodotusten, aikataulut piti ja porukka oli osaavaa. Työnjälki hyvää.

google

Pyysimme Saunatohtoreilta tarjouksen kylppärimme rempasta ja heti kartoituskäynniltä jäi hyvä maku tästä yrityksestä. Kylppärimme remontti kesti noin. 2 viikkoa, tämä oli myös arvio kestosta. Kommunikointi projektin aikana oli hyvää ja kaikkein tärkein eli työnjälki oli myös erinomaista! Vahva suositus!

google

Upea lopputulos kylpyhuoneeseen ja saunaan. Ammattimiehet osasivat homman.

google

Saunan lauteet ja kiuas,kaikki toimitettiin sovitulla aikataululla, valitsemani lauteet ja niitten toimitus ja asennus hoidettiin mallikkaasti, erittäin tyytyväinen

google

Saunatohtori teki meille kylpyhuoneremontin maalis-huhtikuussa 2024. Kaikki sujui erinomaisesti. Tekijät olivat todella ammattitaitoisia ja myös erittäin mukavia. Kaikki mitä oltiin sovittu tehtiin 100% laadulla. Aikataulut olivat juuri sitä, mitä oltiin sovittu. Erityiskiitos remontin kokonaisuuden hallinnasta. Itse ei tarvinnut huolehtia remonttimiehen, sähkömiehen, putkimiehen tai valvojan aikatauluttamisesta. Myös kaikki tavarat/kalusteet tilattiin Saunatohtorin kautta. Vahva suositus!

google

Saunatohtori suoritti v.2001 valmistuneen rivitaloasunnon sauna-kylppäri-kodinhoitoremontin (n. 12 m2) joulu-tammikuussa. Tarjouksesta työn luovutukseen kaikki meni todella sujuvasti. Pieni viivästys ja lisäkustannus tuli lattiakaivon ympäryksen kuivauksesta, mutta tärkeämpi terve kuin nopea lopputulos. Eri ammattiryhmät kävi ajallaan tekemässä osuutensa ilman, että minun täytyy kehenkään olla yhteydessä. Töiden sujuvuus eri toimijoiden välillä oli ensiluokkaista. Samoin työnjälki ja työporukoiden asiointi ja myös jälkien siivous oman osuuden jälkeen. Valmis lopputulos oli ihan huippu ja ihankuin neliötkin olisi kasvaneet uuden pinnan myötä, joten kutsunkin sitä nyt "spa-osastoksi" ;). Kiitos ja voin suositella muillekin!

google

Saunatohtorit toteutti meille pienen wc:n remontin loppuvuodesta 2023. Asiointi heidän kanssaan sujui alusta asti sujuvasti. Aikatauluun tuli eri syistä pieniä viivästyksiä matkan varrella, mutta tilanteisiin löytyi aina ratkaisut. Asentaja teki hyvää työtä ja samoin sähkö- ja putkimiehet olivat pätevän tuntuisia. Erityismainintana voisi sanoa, että olivat myös erittäin kohteliaita ja ystävällisiä. Tärkein, eli lopputulos, on tosi hyvä ja koko perhe on tyytyväinen tehtyyn remonttiin!

google

Vuoden 2023 loppupuolella tehtiin noin 25 vuotta vanhaan rivitaloasuntoomme kylpyhuoneen, saunan ja kodinhoitohuoneen täydellinen lattiasta kattoon saneeraus. Otimme useamman tarjouksen ja päädyin lopulta Saunatohtoriin vaikka hinta oli ehkä hieman korkeampi kuin parilla vastaavalla toimijalla, ei kuitenkaan kallein. Lopputulos oli todella hieno moderni kokonaisuus, johon olin kyllä omilla materiaalivalinnoilla paljon vaikuttamassa. Katsoin myös aktiivisesti remontin perään. Aikataulu: pysyi hienosti kokonaisaikataulussa huolimatta siitä, että purun arvioitu aika venyi todellisuudessa hieman. Pienten viimeistelyjen (joilla ei ollut vaikutusta käyttöönottoon) tekeminen hieman kesti, mutta se ei itseäni haitannut. Jälki ja viimeistely: Saimme meille omasta mielestäni todella taitavan tekijän tekemään varsinaista uutta remonttia. Myös valitsemamme valvoja totesi jäljen todella hyväksi. Sähkömiehet ja putkimiehet tekivät siistiä jälkeä ja kuuntelivat toiveita sijoituksista. Jälkikäteen olisin ehkä asentanut altaan itse hieman korkeammalle ja pari kaappia eri tavalla, mutta näitä on vaikea arvioida projektin alussa. Halusimme itse maksimoida kaappitilan. Joustavuus: muutimme remontin edessä jonkun verran valintoja ja ne saatiin neuvoteltua hienosti. Yhteydenpito: erittäin hyvää ja aktiivista yhteydenpitoa kokonaisuudessaan. Laskutus: Laskutus toimi kuten sovittu ja laskut olivat selkeitä. Lisätyöt ja kustannukset löytyivät yhtiön tarjoamasta softasta. Pienet ongelmat: - Joihinkin uusiin kalusteisiin tuli asennuksen yhteydessä osumaa ja ne uusittiin Saunatohtorin piikkiin ilman ongelmia. - Loppusiivousta piti suorittaa hieman myös itse, koska muun muassa lattialla oli jonkun verran sauma-ainetta asennuksen jälkeen. - Seinälle asennettiin isoa laattaa ja vaikutti ensin, että laattojen taakse oli jäänyt kopoa, mutta tämä johtuikin tulppalevyn taakse jääneistä pienistä ilmataskuista, koska alkuperäiset seinät olivat kevytharkkoa ja eivät ihan suorat. Kevytharkkoihin tuli helposti reikiä purkaessa vanhaa.

Jussi Tammi 25.12.2023
google

Taloyhtiön vuonna -96 valmistuneet kylpyhuoneet (8kpl) olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Saimme Saunatohtorilta kilpailutuksessa erittäin kilpailukykyisen tarjouksen johon myös tartuimme. Tarjous oli selkeästi eritelty eri töiden ja materiaalien osalta. Materiaaleihin sisältyi laattojen osalta useita eri väri vaihtoehtoja, jotka edustaja kävi esittelemässä henkilökohtaisesti osakkaille. Työt hoidettiin ammattitaitoisesti ja nykyaikaisia säädöksiä noudattaen. Matkan varrella tulleet pienet lisätyöt hoidettiin nopeasti ja edullisesti alta pois. Myös aikataulussa pysyttiin ja töiden etenemisestä tiedotettiin hyvin. Vahva suositus myös isompiin projekteihin!

kai kovaleff 20.11.2023
google

Remontti eteni jouhevasti ja asiakaspalvelu oli ensiluokkaista.

google

Erittäin ystävällinen ja ymmärtäväinen palvelu ja kaikki hoitui ajallaan ja sovitusti heidän puolelta. Minulle jäi oikein hyvä kokemus! 🙂

google

Meidän saunasta tuli juuri sellainen kuin halusimme. Toiveitamme kuunneltiin tarkasti suunnitteluvaiheessa ja saunan kokonaisuus vastasi odotuksiamme erittäin hyvin.

Linda 11.5.2023
google

Saunatohtori teki perusteellisen sauna- ja kylpyhuoneremontin 30-vuotiaassa talossamme. Työt toteutuivat sovitun aikataulun ja budjetin mukaisesti eikä työn laadussa ollut huomauttamista. Laajasta remontista huolimatta melu- ja pölyhaitat pysyivät kohtuullisina eivätkä merkittävästi haitannet asumista remontin aikana.

google

Homma toimii alusta loppuun asti mallikkaasti ja ammattitaidolla.Jälki priimaa niinkuin kuuluu ollakin.Asentajat aivan huippu ammattilaisia.Asiakasta kuunnellaan.Kommunikointi työvaiheista huippuluokkaa.Aikataulu piti asennuksessa ja materiaalit laadukkaita.Tässä kohteessa kyseessä wc,khh,pesuhuone sekä sauna. Suuret suositukset jos haluatte hyvää,mutta saatte priimaa 😁. 12/10

google

Meidän kylpyhuone/saunaremontti onnistui hienosti ja ajallaaan.Asentaja loi hienon ammattimaisen työn, ja pienet puutteet korjattiin heti

google

Saunatohtorit toteutti minun unelman kauniista ja toimivasta kylpyhuone-saunasta.Kaikki uusittiin .Jo purkutyöstä huomasin että ammattilaiset paikalla . Ammattitaitoiset ja mukavat asiakasta ajattelevat urakoitsijat .Ammattitaitoinen suunnittelija helpotti suunnattomasti minua että osasin valita oikeat tuotteet .Eikä antanut minulle periksi mitä olisin joutunut nyt katumaan . Kohde ei helpoin ,ei hissiä,pienet tilat. Työn jälki on kaunista ,huolellista .Huippu työtä kaikki .Jopa saunan kiuas kivet hienosti aseteltu .Ja saunan löylyt uudella kiukaalla miellyttävät ei pistävät . Kiitos kaikille ketkä toteuttivat minun monien vuosien unelman . Suosittelen kaikille lämpimästi Saunatohtoreita .Täysi 10.

google

Saunatohtori toteutti meille remonttikokonaisuuden, johon kuului kylpyhuone, sauna, kodinhoitohuone ja wc. Valitsimme Saunatohtorin useamman tarjoajan joukosta järkevimmän tarjouksen perusteella. Remontti alkoi sovitulla ajalla purkutöillä. Purkutöiden aikana kylpyhuoneessa paljastui kosteutta rakenteissa. Saunatohtorin kumppani hoiti kuivatuksen asiallisesti. Lisäksi purun jälkeen havaittiin, että talossamme oli rakennusmääräysten vastainen ratkaisu radonin tuuletusputkessa. Saunatohtori järjesti tällekin ongelmalle korjauksen kumppaniensa kautta ilman ylimääräisiä kuluja tai vaivaa Saunatohtorin asentajalla oli myös selvästi halu tehdä laadukasta jälkeä. Esimerkiksi viallista ovenkahvaa ei asennettu, vaan Saunatohtori reklamoi niistä toimittajalle, ja uusi asennettiin jälkikäteen. Joku urakoitsija olisi saattanut tämänkin jättää asiakkaan murheeksi. Saunatohtorin henkilöstö huomioi myös loistavasti sen, että tein remontin aikana etätöitä kotona, ja taloudessa on myös kaksi koiraa. Kovaa meteliä aiheuttavat työvaiheet kerrottiin etukäteen, mikä mahdollisti minulle sen, että suunnittelin päivän niin, että melu ei haitannut minua. Koirat oli mahdollista pitää asunnossa vapaana, kun myös tarpeesta pitää ovia auki kerrottiin aina etukäteen. Remontin ajaksi arvioitiin tarjousvaiheessa noin 8 viikkoa. Aikataulu piti, vaikka väliin tuli ylimääräinen 2 viikon tauko kuivatuksen vuoksi. Jos kuivatuksen ja tuuletusputken korjauksen kustannuksia ei lasketa, Saunatohtori alitti alkuperäisen sopimuksen hinnan, kun sähköasennuksissa tuli säästöä. Urakan suoritus ja ennen kaikkea lopputulos on mainio, joten voimme todellakin suositella Saunatohtoria rempan tekijäksi!

google

Kylppärin remontti lattiasta kattoon. Homma hoidettiin ammattimaisesti ja asennusporukka oli hyviä tyyppejä. Ei välttämättä halvin vaihtoehto, mutta saatiin tasan se mitä haluttiin.

google

Kylpyhuoneremontti sujui suunnitteluvaiheesta toteutukseen sujuvasti ja asiantuntevasti. Toiveitamme kuunneltiin tarkasti ja saimme jatkuvasti informaatiota remontin etenemisestä. Voin ehdottomasti suunnitella SaunaTohtoria kaikille kylpyhuoneremonttia suunnitteleville!

Emilia E 7.10.2022
google

Voin suositella lämpimästi. Erittäin ammattitaitoista toimintaa, aina suunnittelusta projektin toteuttamiseen ja lopputulokseen. Kylpyhuone- ja saunaremontissa työn jälki huolellista ja viimeisteltyä. Hyvä ja ystävällinen palvelu, kohteliaat ja mukavat remointoijat.

google

Remppa ja asiointi kaikkien asiaan liittyneiden henkilöiden kanssa sujui hyvin. Lopputulos oli odotetun kaltainen ja työt hoitui rivakasti.

Rauli Juva 25.9.2022
google

Erittäin ammattitaitoinen porukka. Sähkömiehet, putkimiehet, purkajat ja asentajat tekivät todella laadukasta jälkeä hankalassa 50-luvulla rakennetussa kohteessa. Sauna-, WC- ja kylpytilat tulivat todella siistiin kuuntoon, kaikki putket ja johdotukset saatiin piiloon ja erikoistoiveet pystyttiin toteuttamaan. Muutama muu yritys kävi tarjousvaiheessa kohteessa, mutta eivät tehneet tarjousta, koska työ vaikutti haastavalta. Saunatohtori selvisi hommasta kunnialla, ainoastaan aikataulu hieman venyi jossain kohtaa.

H Stone 12.9.2022
google

Upeita hirsisaunoja

google

Aivan loistava palvelu. Asentaja oli todellinen ammattilainen, hoiti hommassa todella tarkasti, varsinkin kun asiakkaalta oli pari juttua unohtunut, tämäkään ei ollut ongelma. Täyden 10 palvelu! Suosittelen

google

Saunatohtorin kanssa teimme yhteistyötä ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. 5/5 Suosittelen!

Tuhansien märkätilaremonttien kokemuksella

Yrityksemme juuret juontuvat Pohjois-Pohjanmaalle, Ouluun. Aloitimme toiminnan vuonna 2008 laudetoimittajana, jolloin suunnittelimme oman laudemalliston, joka sai heti kiinnostusta markkinoilla. Huomasimme kuitenkin pian, että asiakkaat haluavat kokonaisvaltaisen palvelun kylpytiloihin – sellaisen palvelun joka sisältää kaikki remonttiin liittyvät toimenpiteet ja vastuut. Näin ollen laajensimme liiketoimintaamme laudetuotannon lisäksi kokonaisten kylpytilojen toteutukseen. Tänä päivänä Saunatohtorin toiminta keskittyy pääkaupunkiseudulle, jossa palvelemme Helsingistä käsin.

Meidät tunnetaan asiakaslähtöisestä palvelukonseptista

Tavoitteenamme on aina ollut tarjota asiakkaille palvelukokonaisuus, jossa kylpytilat olisi mahdollista nähdä kuvina ennen toteutusta, ja jossa itse toteutuksen saisi yhdeltä ja samalta toimijalta kokonaispakettina, ilman turhia välikäsiä. Kaikilla suunnittelijoillamme on kolmiulotteinen mallinnusohjelma käytössä, jolloin asiakas saa todellisen kuvan lopputuloksesta jo etukäteen.